ETUSIVU

Jokaisen aamunsarastuksen ensisäteestä syntyy pieni keiju
jonka tiuku helisee toivoa.
Niin kauan kun aurinko nousee ja keijuja syntyy,
on toivoa.

Kuva: Sohvi Kojo

Tämä blogi on tarina siitä, kuinka autokolarin yhteydessä sattumalta löydetty parantumaton ALK geenimutaatio-keuhkosyöpä muutti elämäni.
Geenimutaatiosyöpiä todetaan usein juuri tällaisilla tupakoimattomilla vielä suhteellisen nuorilla naisilla.

Kaikki joilla on keuhkot, voivat sairastua keuhkosyöpään.

Tämä on tarina elämänhalusta, ilosta ja toivosta <3

Hyvää elämää kuoleman rajapinnoilla

Valokuvaus: Terjo Aaltonen

Marika Kojo (49 v); äiti, puoliso, ystävä, tytär, sisko, sairaanhoitaja, elämästä nautiskelija.

Intohimona kirjoittaminen, maalaaminen, tanssiminen ja elossa pysyminen.

TÄSSÄ TARINA SIITÄ, KUINKA KAIKKI SAI ALKUNSA.

Jatkossa tekstit löytyvät MENU:n alta BLOGI-osuudesta. Runoja löytyy RUNOT – osiosta ja maalauksiani TAIDEGALLERIA – osiosta.

.

NRO 1. 22.2.22


Sininen hetki. Tähdet ovat laskeutuneet hangen pintaan tuikkimaan. Tie on mutkainen ja sen pinta on jäässä.

Se et enää ole sinä joka ohjaat. Auto heittelehtii tien laidasta toiseen. Se osuu voimalla penkkaan ja sinä lennät. Maailma pyörii, auto pyörii, koko elämä pyörii. Roikut pää alaspäin turvavöissä; et olekaan kuollut.

Olin kerran jossain messuilla harjoitellut simulaatiossa, miten turvavyön saa irroitettua kun auto on katollaan. Työnsin jalat kohti kattoa ja ponnistin. Turvavyö löystyi sen verran, että sain sen pois. Rojahdin istumaan. Miten päin minä olen, miten päin auto on? Tuulilasi rutisi allani. Oli hämärää. Löysin kännykän ja soitin 112.

“Apua, en tiedä missä olen, jossain Asikkalan ja Heinolan välillä, auto suistui metsään. Ei satu mihinkään. En pääse täältä pois”.

Joku koputtaa ikkunaan. Minut on löydetty. Konttaan autossa ja kerään kassiini pitkin poikin lentäneet tavarat. Läppäri on tärkeä, siellä on kaikki minun kirjoitukseni. Mies saa auton oven auki ja vetää minut ulos. Istun hänen autossaan ja tärisen. Hän ohjaa tottuneesti liikennettä ja käy välillä tarkistamassa vointiani. Selviää, että hän on paloaseman kenttäjohtaja, joka osui sattumalta paikalle, kätevää.

Soitan miehelleni, itken. “Mä ajoin kolarin. Ei satu mihinkään. Tuu tänne. Olet rakas.”

Minut talutetaan ambulanssiin. Istun penkillä turvavöissä ja vastailen kysymyksiin. 47 vuotta, perusterve. Ehkä noin 75 km/tunnissa. Olen ilmoittanut miehelleni. Vähän mahaan sattuu. Tärisen. Verenpaine ja pulssi tilanteeseen sopivasti vähän koholla. Hapetus ok. Lähdetään kohti päivystystä. Miksi minua kuljetetaan istualleen, olisiko pitänyt laittaa kauluri? Entä, jos minulla on sisäisiä verenvuotoja tai niskat poikki? Viestittelen lapsille ja miehelle. Lupaan pitää kaikki ajantasalla. Kyllä, kaikki hyvin, ei hätää, olen hengissä.

Päivystyksessä minut laitetaan sänkyyn makaamaan. Ympärillä on lääkäreitä, hoitajia. Joku sanoo muistavansa minut, entinen kollega. “Pelottaako sua? Ei hätää, olet hyvissä käsissä nyt”, hän lohduttaa. Minulle laitetaan niskatuki. Käsivartta puristaa säännöllisesti verenpainemittari. Sormessa on oksimetri. Neljännellä yrittämällä joku saa käteeni tipan, suoniyhteys on auki. Joku leikkaa paidat ja rintaliivit pois. Lääkäri ultraa vatsan, ei vuotoja. Tunto tallella. Refleksit toimii. Niskaa aristaa. Sairaalan katto alkaa vilistä, minua viedään TT-kuviin.

Makaan putkessa. Puristan silmiä tiukasti kiinni ja yritän hengittää rauhallisesti, vaikka meinaan hyperventiloida. Vihaan ahtaita paikkoja. Varjoaine kihisee pitkin kehoa, kuumottaa, suussa maistuu oudolta.

Sänky liikkuu taas. Niskatuki tuntuu kireältä, ahdistaa. Joku höpöttelee niitä näitä. Yövuorosta kuulema puuttuu neljä hoitajaa. “Mä voin jäädä töihin jos saan tän hemmetin kaulurin irti. Joskin tarviin kunnon perehdytyksen, mun työpaikkalla ei oo ihan näin hektistä ja en oo tippaa laittanu kun viimeksi 90-luvulla”, heitän. Nyt jo naurattaakin. Jännitys alkaa laueta. Leuka tärisee, hampaat tärisee, koko keho tärisee. On kylmä. Olen elossa.

Lääkäri tulee huoneeseen. Saan luvan riisua kurkkuani kuristavan kaulurin. Istun sängyn reunalla. Kolarissa ei käynyt kuinkaan. Mahtavaa. MUTTA. Ikäviä uutisia. Arvaan heti, tiedän, että jotain on pielessä, ehdin käydä koko kehon läpi, onko minulla rintasyöpä, suolistosyöpä, kasvain aivoissa? TT-kuvissa havaittiin sivulöydöksenä keuhkoissa muutoksia. Onko minulla keuhkosyöpä? Haluan itse nähdä kuvat. Seison lääkärin vieressä ja tuijotan ruutua. Vasemmassa keuhkossa on iso möykky. “Onko etäpesäkkeitä?” kysyn. “Vaikea sanoa tässä vaiheessa”, lääkäri vastaa. Mutta näenhän minä. Pieniä varjostumia siellä täällä keuhkoissa. Ei ehkä sentään muualla kehossa.

Meitä on vieri vieressä, vain verhot välissä. Kaikki kuuluu ja osittain näkyykin. Vanha mies sanoo kohdanneensa perivihollisensa, esinahka on taas tulehtunut, hän huutaa kun hoitaja katetroi. Nainen on jäänyt hevosen alle, jalka kipeä, mutta ei onneksi poikki. Pienen pojan olkapää on sijoiltaan, oli satuttanut sen parkour-harjoituksissa.Ilokaasun turvin käsi muljautetaan paikoilleen. Joku tyttö on tullut isänsä pahoinpitelemäksi, oli juossut sairaalaan ilman kenkiä. Hän juttelee psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, itkee. Vanhus on tuotu laitoksesta tänne sekavuuden vuoksi, hän repii housujaan ja vaippojaan. Pelkää, että täällä hänet tapetaan. Saa Diapamia ja hieman rauhoittuu.

Viereisessä pedissä makaa mies, joka höpöttää sekavia taukoamatta. On humalassa. Huutaa jatkuvasti hoitajaa. Kyselee kipulääkkeitä ja bentsoja. Pelkää jo valmiiksi deliriumia. Sääriluu on poikki. Kaatui liukkailla tai ehkä kaveri potkaisi, ei muista. “Hoitaja, hoitaja, hei hoitaja”, mies huutaa taas. Tässähän tämä makaa, hoitaja. Olen hoitaja. Minunhan pitäsi hoitaa, eikä olla hoidettavana. Olen hoitaja. En halua olla potilas.

Vanha kollega taluttaa vessaan. Tärisen edelleen. Vessan peilistä näen itseni, kuin jonkun toisen, vieraan. Vasta nyt tulee itku. “Kokoo muija ittes”, kollega sanoo. Alan nauraa. Itken ja nauran. Kiitän siitä, että juuri hän on tässä nyt. Minulle paras mahdollinen hoitaja tässä kaoottisessa tilanteessa. Tilanne vaatii mustaakin mustempaa huumoria.

Soitan puolisolle, soitan pojalle, tyttärelle. Soitan pomolle. En ole vähään aikaa tulossa töihin.Juuri nyt en jaksa hoitaa muita, on hoidettava itseään. Laitan viestiä äidille, isälle, veljelle, ystäville. Joku soittaa, joltain tulee viesti. Juu, olen hengissä. MUTTA. Minulla on keuhkosyöpä.

54 Replies to “ETUSIVU”

  1. Keuhkosyövän kokenut nyt 3 vuotta kontrollissa Lahdessa todella hyvä keuhko osasto olet hyvissä käsissä.

  2. Erittäin hyvin kirjoitettu! Olet selvästi taistelija. Jos osaan laittaa sinut seurantaan, niin laitan.

  3. Onni onnettomuudessa! Ilman onnettomuutta olisit saattanut elää vaikka kuinka kauan tietämättä mitä keuhkossa tapahtuu. Nyt asia selvisi ajoissa ❤

  4. Toivon, toivon keijuja niinäkin päivinä kun et niitä välttämättä nää, kun et jaksa niihin uskoa. Minä tiedän, ne on siinä, ihan sinun vieressä kunhan vaan jaksat uskoa. Jos kysyn sinulta miten voit, en kysy sitä siksi että olen utelias vaan siksi että välitän sinusta.

  5. Oih! Hienosti kirjoitat👍 Ja voimia syövän selättämiseen ♥️ Keijut pitää huolen omistaan. Jään seuraamaan.

  6. Toivon sulle kaikkea hyvää! Olen mukana matkallasi. Muistuttamassa niistä keijuista silloinkin kun et ehkä itse niitä näe. Siinä ne on. Sun vieressä!

  7. Tahdon toivottaa sinulle hurjasti voimia taisteluun❤Kiitos pysäyttävästä kirjoituksestasi❣️

  8. Kirjoittaminen on kyllä sinun juttu. Haluan kyllä seurata taisteluasi tässä blokissa jos vaan osaan laittaa seurantaan. Olet ihana ihminen ja toivon että kolari oli onni onnettomuudessa ja paljon keijuja sinunkin matkalle❤️

  9. Sä oot Marika taistelija ja sä niiin voitat tän taistelun❤️💪🏼 Mä kuljen sun rinnalla, aina, tuli mitä tuli❤️
    Toi sun teksti riipaisi niin syvältä ja kurkkua kuristi kun luin sitä. Sä oot kultaa nainen❤️

  10. Tosi vaikeaa sanoa lohduttavia sanoa. Sairastuin kolme vuotta sitten rintasyöpään. Syöpäni hoidettiin hyvin, luotin lääkäreihin! Leikkaus ja hoidot olivat raskaita. Nyt käyn puolivuosittain tarkastuksessa ja syön lääkettä. Yksinäisyys oli hoitojen aikana pahinta, silloin tuli kaikki surulliset asiat mieleen. Oikein paljon voimia sinulle.

  11. Minunkin keuhkosyöpä todettiin sattumalta, kun jouduin magneettikuvaukseen muista syistä. Nyt olen läpikäynyt leikkauksen lokakuussa ja adjuvanttihoidot, jotka loppuivat kuukausi sitten. Kontrolli- ct toukokuussa. Tunnen, että minusta on pidetty hyvää huolta.
    Toivotan sinulle voimia hoitoihin. Välillä olin väsynyt sytostaattien jälkeen, mutta voimat palautuivat hoitojen välissä. Ulkoilma oli/on hyvää terapiaa mielelle ja kropalle.

  12. Upeasti kirjoitettu teksti, olet todella lahjakas! Paljon voimia sinulle tähän taisteluun, toivon sydämeni pohjasta sinun voittavan tämän koitoksen ❤️

  13. Kirjoitat upeasti❣️Voimia sinulle ja kaikkea hyvää❤️ Olet ajatuksissani😊

  14. Voimia sinulle. Minulla parantumaton syöpä, huomenna tulee 4 vuotta ku sain kantasolusiirron ja jatko-aikaa.
    Tässä sitä porskutellaan eteenpäin päivä kerrallaan. Myös minä hoitaja.

    Tsemppiä tulevaan , olet ajatuksissani 😘🙏

  15. Voimia Marika❤Piti lukea moneen kertaan ensimmäinen teksti ennenkuin ymmärsin lukemani.Tämä on totta.Mutta onni onnettomuudessa kirjaimellisesti.Sinä selviät❤Kiitos kirjoituksista.Sinulla on hieno kirjoittamisen taito❤

  16. Kirjoitat ihanasti, haluan lukea lisää.
    Itse olen myös syöpäsairas viidettä vuotta. Positiivinen asenne, aktiivinen liikkuminen auttavat minua eteenpäin.
    Toivoa on aina ja uusia lääkkeitä

    • Aina on toivoa 🌷 Positiivisuus kantaa pitkälle ❤️ Joskaan ei ihan joka käänteessä meinaa jaksaa riemua repiä 🤪 Mutta jostain poterosta se hymy kuitenkin löytää huulille vaikeinakin hetkinä 😊

  17. On helppo kuvitella tapahtumat ja tunteet kun kirjoitat niistä niin sujuvasti.
    Kauhea tilanne ekassa kirjoituksessa, toivottavasti jatko tuo toivon.
    Tyttärelläni todettiin 14-vuotiaana lymfooma, onneksi nyt pari vuotta myöhemmin terveen paperit mutta kyllä ne kontrollit aina hirvittää.
    Voimia sinulle 💪🏼 ❤️

    • Onhan tämä ollut aika huimat 3 viikkoa. Matka on vasta alussa. Voi miten ihana kuulla, että tyttäresi tilanne on nyt noin hyvä 🧡 Tsemppiä ja kaikkea mahdollista hyvää koko teidän porukalle 💖

  18. Osuin sattumalta blogiisi. Kirjoitat hyvin, persoonallisesti. Lukiessa tuntuu että sinulla on oma Ääni, ikään kuin tuntisin sinut (en tarkoita tätä mitenkään stalkkerimaisesti ) 🙂

    Oma syöpä remissiossa ja blogi tauolla, jos vihulainen aktivoituu niin aktivoituu sekin.

    Jaksamista tälle matkalle. Vierastan “taistelu” -termiä syövän yhteydessä. Sen paskan kanssa eläminen on kuin ultrajuoksua kaatosateessa, susilauma kannoilla. Pitää vaan jaksaa, jaksaa ja jaksaa vaikka tekisi mieli heittäytyä itkupotkuraivoamaan.

  19. Oma syöpäni löytyi samalla päiväyksellä. Vahingossa, ilman oireita. Tosin ilman noin dramaattista volttia. Minä ylensöin, ja huuhtelin kaiken colalla ja päädyin kivuissani TT-tötteröön. Muuten ok, mutta keuhkoja tutkitaan lisää… Selvitys venyi, mutta nyt leikattu.

    Kuulin sinusta eilen ja saat minulta kaiken sen tuen ja kannustuksen minkä voit kuvitella.😘

    • Ihan meni kylmät väreet. On niin “maaginen” päivämäärä. Olen niin onnellinen, että myös sinun keuhkosyöpäsi löytyi sattumalta. Joskin olen vahvasti sitä mieltä, ettei sattumaa ole olemassakaan, niin kuin ehkä sinäkin tuon löydöksen jälkeen ajattelet.
      Kaikkea mahdollista hyvää sinulle 🧡

Vastaa käyttäjälle Heli Rantala Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*