NRO 31. JUHLAVUOSI

Aurinko polskii sisälläni, se saa minut säteilemään. Minulla on jatkuvasti nälkä – elämän nälkä.

Vietän juhlavuottani innostuneena sen mukanaan tuomista pirskahtelevista hetkistä.

Olen viisikymppinen. Ihanan pehmeä. Uumastani saa hyvän otteen. Kuumat mainingit lämmittävät pakkasöinä, ne saavat poskipääni hehkumaan kuin nuorella neidolla. On kuin jo kerran kuolleet lehdet olisivat palanneet jälleen silmuiksi, valmiina uuteen kesään.

”Oletko huomannut, miten pimeä on marraskuu?”kysyvät. ”En ole ehtinyt, on ollut niin paljon kaikkea ihanaa”, vastaan.

Mistä kuolleet puhuvat? Haikailevat elämättömän elämän perään. Minä en puhu elämästä – minä elän.

Sanon vihdoinkin itseni irti työstä, johon en koskaan edes luvannut palaavani takaisin. Perustan oman firman ja teen mitä huvittaa, teen mitä rakastan.

Kanvaasille ryöppyää paksuja kerroksia värikylläistä maisemaa. Kepeyttä, iloa. Tämän tästä ripustan teoksiani esille. Katsokaa nyt, tällaista se on, riemunkirjavaa – elämä.

Käyn tarinateatteri-kurssin. ”Tuletko mukaan esiintyvään ryhmään?” kysyvät. ”Tulen”, vastaan ja viikon päästä olen jo lavalla, osana impro-ryhmää.

Käyn luennoimassa kuolemasta kuolindoulille, saattohoidon rinnalla kulkijoille, tuleville hoitajille. Kerron, että olen parantumattomasti sairas. Kerron, millaista on elää hyvää elämää kuoleman rajapinnoilla. Kerron, mitä toiveita minulla on sitten, kun kuolema jo seisoo rantakalliollani ja viittoo minua astumaan laivaan.

Vedän sanataidepajoja. Yhdessä kurssilaisten kanssa sytymme proosasta, lyriikasta. Viehätymme metaforista ja siitä hetkestä, kun aika ja paikka unohtuvat ja alkaa mystinen sanojen virtaus. Lehtiön sivut kirjoittavat itselleen siivet ja nousevat lentoon. Niitä me sitten yhdessä ihastelemme, minä ja ne toiset, ne, jotka innostin kirjoittamaan.

Jatkan kirjoittamisen opintoja, tällä kertaa tutustun lisää sanataideohjaamisen saloihin.

Tanssin latinalaisten rytmien tahdissa toisten ihanien naisten kanssa juhlasalissa. Tanssin festareilla kaksi päivää putkeen.
Tanssin puolisoni kanssa yhteisten juhliemme toiseksi viimeisen tanssin.Tänä vuonna olemme yhdessä satavuotiaita.
Hänen kanssaan tanssin mökin laiturilla kirkkaana talviyönä – kunnes jäljellä on vain hän. Hän, joka yksin katselee linnunradan tähtivanaa.