NRO 28. SYÖPÄUUPUMUS

Kuoleman seppele kutreillani on kaunis, mutta painava ajoittain.
”Näytät niin hehkeältä”, he sanovat, ”terveeltä näytät”.
Kyyneleet valuvat sisäänpäin. Pelko istuu olkapäällä, vaikka et sitä näe. Väsymyksen taakka on joskus niin raskas, että sänky on paikoista rakkain. Kurkkua kuristaa ahdistuksen kireä kaulaliina. Pyörälenkillä henki ei kulje ja yskittää.

Jos sais määrätä kohtalonsa, ottaisi pois tämän taakan.
Jos sais määrätä, valitsisi ilon ja keveämmät kengät.
Nyt on tanssittava sateessa, raskaissa saappaissa. Yksin.

Istun keittiön pöydän ääressä. Ikkunani ohitse vilahtaa bussi täynnä aamuarkisia ihmisiä. Minä keitän neljännet aamukahvit.
Istun sohvalla ja tuijotan aamu tv:tä. Huomaamatta onkin jo kymppiuutisten aika.
Elämän syke on hidas ja laimea.

Säpsähdän kun puhelin soi, sen sävelen olin jo ehtinyt unohtaa. Aurinkoenergiaa myyvät, nopeampaa nettiliittymää, henkivakuutusta. Valoa kaipaankin, ostaisin kiitos. Vauhtia myös kaipaan, ottaisin sitäkin. Henkivakuutuksen otan, jos vain suinkin vielä minulle myytte. Eivät myyneet.

Menen Kelan kuntoutukseen. Hyvää ruokaa, hitaita metsäkävelyitä. Paljon ohjeita: liiku enemmän, syö vähemmän, älä polta yhtäkään sikaria, äläkä nauti viinistä, mene ajoissa nukkumaan, älä masennu. Kuuntelen tarinoita syövistä, kaikenlaisista syövistä, aina vain syövistä, toisten syövistä. Syöpää siellä ja syöpää täällä. Karkaan huoneeseeni nukkumaan aina kun voin.
Minulla on syöpäuupumus.
En enää jaksa kuulla toisten syövistä.
Nyt on tullut tarve puhua omasta tilanteesta, kuolemanpelosta ja vihasta, surusta ja kärsimyksestä.

Päätän hakea keskusteluapua.

Soitan terveyskeskukseen.

”Aa, siitä onkin jo yli vuosi kun olet sairastunut, et taida enää olla oikeutettu psykologin palveluihin.”

Puolustaudun.

”Näin ison kriisin käsittely usein alkaa vasta kun aikaa on kulunut. Alkushokki ja järkytys ja taistelu hengissä säilymisestä ovat ensisijaisia asioita. Heti aluksi ei edes välttämättä koe tarvitsevansa apua. Avuntarve usein tulee vasta sitten, kun kaikki on vähän paremmin. Tulee ikään kuin tilaa ja aikaa voida huonosti.”

Saan ajan työn kautta tutulle psykologille. Perun ajan. Varaan ajan työterveyden psykologille.

Soitan seurakuntaan ja varaan ajan papille. Hän ei ainakaan pelkää keskustella kuolemasta.

Onneksi kaikki päivät eivät ole harmaita. Harmaita kausia tulee ja menee. Värit aina onneksi palaavat ja ovat usein sitten sitäkin kirkkaampia.

Huhtikuun TT:ssä kaikki oli ennallaan, syöpä kurissa. Säästöjen ja resurssipulan vuoksi seuraava kontrolli vasta syyskuussa ja silloin otetaan pelkkä keuhkokuva. Pelottavaa. Jos saisin päättää, otettaisiin TT kuva 4-5 kuukauden välein päästä nivusiin ja toki tihennetysti, jos olisi jotain poikkeavaa. Keuhkokuva ei todellakaan ole kovin kattava tutkimus. ALK geenimutaatio-keuhkosyöpä on arvaamaton kaveri. Täsmälääke voi lakata toimimasta milloin vain. Etäpesäkkeet ovat tyypillisiä. Ja usein syöpä leviää oireettomasti.

Kuntoutustukea on myönnetty lokakuun loppuun. Syksy pelottaa. Uskotaanko, etten ole työkykyinen??? Uskotaanko, etten todellakaan jaksa enää olla sairaanhoitaja???

Iloa loppuvuoteen tuovat monet eri taidenäyttelyt, joissa pääsen esittelemään esikois-maalauksiani. Kun lisäsin blogiin taidegalleria-osuuden, sain heti myytyä neljä maalausta. Se tuntui hyvältä. Toivottavasti saan teoksiani kaupaksi jatkossakin.

Uusi runokirja on lähtenyt kustannuskierrokselle. Pidän yllä toivoa, että se vielä julkaistaan.

Nyt nautin väkevästä syreenien tuoksusta, teen raparperikiisseliä ja ihailen kun kerubit tanssivat pihamaallani öisin.