NRO 2. TULOSYY: VAKAVA SAIRAUS

STATUS: POTILAS HALUAA ELÄÄ

SUUNNITELMA: YRITETÄÄN PARANTAA

DIAGNOOSI: KEUHKOSYÖPÄ

Sivulöydöksenä vasemmalla keuhkoissa ad. 8cm tuumori ja muutama metastaasipesäke ja pleurassa nodulaarista kasvua. Tuumori ilmeisesti kasvaa mediastinumiin sydämeen kiinni, ei kuitenkaan selkeää invaasioita. Metastaattisia imusolmukkeita vasemmassa hiluksessa.

Diagnoosi C34.90 Määrittämätön keuhkoputken ja keuhkojen syöpä.

Ja mitä hoitaja sitten tekee? Hoitaja tekee, niin kuin on kieltänyt potilaitaan tekemästä. Hoitaja googlettaa.

Kasvain on iso. Muutamia etäpesäkkeitä. Keuhkopussissa kyhmyistä kasvua. Kasvain kasvaa välikarsinaan(keuhkojen välinen sidekudostila), sydämeen kiinni. Ei selkeää sydämen sisään tunkeutumista. Etäpesäke-imusolmukkeita myös vasemmassa ”verisuoniportissa”. Jos nyt oikein suomensin.

Ja sitten sitä eksyy vaikka minne sivuille. Etsii elinaikaennusteita, hoitomuotoja, tarinoita syöpään kuolemisesta ja siitä selviämisestä. Ei usko vauva.fi antia, luottaa lääketieteeseen. Hoidot kehittyy jatkuvasti, ihmeitä saadaan aikaan.

En halua kuolla! Haluan elää! Aion elää!

Nyt elämässä tärkeintä on perhe!

———-

On saatava teidän syliin, vaikka ette enää meinaa mahtua.

On päästävä pörröttämään hiuksia ja silittämään selkää.

On uskallettava painaa tämä taakka nuorille hartioillenne, vaikka en haluaisi.

Kaikki se voima, jota olen teihin valuttanut jokaisena elämänne päivänä tulee nyt tarpeeseen.

Käperryn yllenne suojaksi.

———-

Nyt pitää katsoa tulevaisuuteen. On nautittava nuoresta elämästänne, siitä, kun kaikki on vielä edessä ja ihanasti auki. On suoritettava opiskeluja, käytävä armeija, haettava töitä, rakastuttava tulisesti ja ehkä elämä joskus jatkuu lapsissanne. On elättävä myös tavallista arkea, ostettava kissanhiekkaa ja maksettava laskuja.

Nyt jos koskaan on otettava käyttöön meidän perheen taistelutahto, positiivisuus ja räävitön huumori. On puhuttava yhtä suoraan kun aina ennenkin. Nauretaan, itketään, huudetaan, vihataan ja rakastetaan. Ollaan sitä mitä osataan olla parhaiten; ollaan me.

———-

Lokakuussa 2018 elämääni ojennettiin mies, ihmeellinen ihminen. Ja niin puolikas sieluni tuli kokonaiseksi. Yhdessä olemme yksi. Pelkäsin aina salaa, että sinut viedään minulta pois. Ajattelin, että olet liian hyvä, sydämesi liian suuri ja sylisi liian syvä. Mutta sinä olet yhä siinä, etkä lähde pois. Minäkin lupaan olla yhä tässä. Aina tässä, niin kauan kuin sallitaan.

Kirjoitin hänestä runon jo muutama vuosi sitten. Tuon runon sisältö ja tunnelma ovat edelleen läsnä, eikä se koskaan tule muuttumaan. Kiitos kun tulit elämääni. Kiitos kun tulit lasteni elämään.

JOS SINUA EI OLISI, JOS OLISIT POISSA.

Vanhan talosi oveen kolkuttelit, nöyränä kyselit; saako rintamamiestä vielä pyytää taipumaan?
Purupohjaan asti raivasit.
Kauniisti kumarsit ja lautojansa silittelit, lakkasit.
Sielun ehjänä säilytit.
Harmaan mineriitin kätköissä; majasi suloinen kuin kakkupaperin pitsi.

Kannat ullakolle lisää pattereita, kun sormeni kohmeiset eivät enää taivu kirjainten kanssa valssiin.
Luovutat omastasi, vaikka näen, kuinka sinun on kylmä.
Sinun lämpösi ytimessäni resonoi.
Energiakentässäsi en vilustu.
Suutelet varpaitani ja puet ne villaan.

Seisot huojuvilla tikkailla, saalistat kirsikoita rikkinäiseen ämpäriin.
Yksi kerrallaan poistat hellästi joka ikisen kiven.
Sormesi kuin veressä, karmiininpunaisessa nektarissa.
Keität minulle mehua.

Kaadat lapsilleni siimeksesi kauneimman puun, vain koska rakastat minua.
Ruuvaat parven kiinni seinään, ei elämä huojuta haurasta tytärtäni.
Poikani ryhti oikenee samassa tahdissa puskurin kanssa. Hitsaatte peltiä. Korjaatte ehjäksi isättömän pojan, pojattoman miehen.
Rakastat heitä, joita kannoin kohdussani, vaikka vielä silloin ei ollut sinua.

Hukutin kaktuksesi, sen jonka sinulle itse lahjoitin.
Multaan mädätin.
Perliittiä olisi pitänyt olla, lekasoraa tai laavaa, sanot, kun tiedät paremmin.

Virittelet piuhoja pitkin pihaa, kaapeleita, pistorasioita.
Sytytät katajat kauniiksi. Valaiset vaahterat. Kuusi kihertää onnesta, mekossaan tähtipölyä.
Tiedät, että vihaan joulua, sanot niitä kaamosvaloiksi.

Kipuat falsettiin.
Enemmän rakastan matalaa ääntäsi, viipyilevää möreää bassoasi.
Gibsonin teräskielet värisee.
Enemmän rakastan sitä, kuinka hyväilet akustistasi.

Viillettiinkö pakaraasi haava, jotta voisin suudella arpikudostasi?
Tehtiinkö minulle valmiiksi kartta luomistasi, jotta löytäisin perille?
Partasi kuin ikiaikaista jäkälää, karvaasti eletyn juuria. Nousivatko pintaan, jotta voisin sukia takuttomiksi?
Kuunteletko sinä vain sävelen, jotta minä voin keskittyä lyrikkaan?

Jos sinua ei olisi, ei olisi minua. Ei meitä olisi.
Asuisin sieluttomassa talossa, joisin sameaa vettä vetoisella ullakolla.
Sinisillä varpaillani laahustaisin pimeässä puutarhassasi.
Jos olisit poissa.
En kuulisi melodiaa, en enää sanojakaan.
Ilman luomiasi en enää löytäisi perille.
Jos ei sinua olisi, jos olisit poissa.

———-

Hengitä rauhallisesti, hengitä syvään. Hengitä sisään hyvää ja puhalla ulos kaikkea pahaa. Hengitä raikasta kevätilmaa, kaiken uuden hyvän alkua. Älä hyperventiloi.