Viime vuonna minulla oli suuri kunnia saada kätellä kuolemaa.
Hän tuli yllättäen, kutsumatta kotiini.
Keitettiin siinä sitten hyvät kahvit. Kuolema leikkasi viikatteellaan pitkosta paksut palaset vasta paistettua pullaa. Istuttiin kupit kädessä sohvalla ja vaihdettiin kuulumisia.
Törötti siinä, ei ollut kiireitä.
Tuli nälkä, keitettiin perunat ja tehtiin jauhelihakastiketta.
Jaahans, ohhoh. Siellä jo pimenee. Mukava oli tutustua.
Se mihinkään lähtenyt. Tuolla se istuu nytkin vintillä ja heittää arpaa. Kuolema asettui taloksi. Ovikello soi yhtenään, kaikenmaailman taivaallista väkeä ramppaa aamusta iltaan kyselemässä ohjeita miten ja milloin kenenkin päivät päätetään.
Aamupalaksi pitää aina keksiä jotain uutta, kuolema tykkää yllätyksistä.
Onhan se hienoa, että on noin arvovaltaista seuraa, mutta kyllä sitä välillä kaipaisi omaa rauhaa.
Aluksi väkeä virtasi meillä yhtenään kylässä, kaikkia en edes kunnolla tuntenut. Halusivat nähdä kuoleman omin silmin. Nyt ovat jo siihen niin tottuneet, ettei kukaan hänen vuokseen enää piipahda käymään.
En minä sitä enää jaksa passata. On tultu niin tutuiksi, että sen seurassa uskaltaa jo vaikka pieraista.
Vaadin kuolemaa hommaamaan itselleen työhuoneen, jossa tapaa väkeään. Loppui se jatkuva trafiikki.
Nyt talo on hiljainen. Ei poikkea enää enkelit eikä demonit. Ei käy kaverit eikä kylänmiehet.
Kun alkuviehätys laantuu, elämä kuoleman kanssa on loppujen lopuksi melko tylsää ja yksinäistä. Kuin seisovaa sameaa vettä.
Kun kuolema oli tullut jäädäkseen, aloin tapailla salaa elämää. Hän on ihana, niin viriili ja värikäs persoona. Valoisa ja aina keksimässä kaikkea kivaa. Yhdessä seikkaillaan, huumaannutaan uusista elämyksistä ja ihmetellään kun uusia piileviä kykyjä nousee meistä esiin. Kirjoitetaan runoja ja maalataan abstraktia taidetta alasti. Katsellaan kun leppäkerttu kiipeää pitkin heinänkortta tai kun kettu istuu kivellä kuutamossa. Hän saa minut tuntemaan itseni kevyeksi, pirskahtelen yhtenään ilosta. Hän saa minut avaamaan kaikki terälehteni. Minun suurin rakkauteni, elämä.
Hengitän kahta eri ilmaa. Vietän turvallista, joskin ajoittain hieman tylsää arkea kuoleman kainalossa ja värikylläistä ja makeaa aikaa elämän pyörteissä. Olen tottunut tähän järjestelyyn, tämä sopii minulle. Pysyn balanssissa. En unohda kuolemaa, kun tanssin elämän kanssa aamuauringossa, enkä unohda elämää, kun nukahdan illalla samaan sänkyyn kuoleman kanssa.
Kahden viikon päästä CT. Tuleekin pitkä väli, edellisestä on jo 5 kuukautta. Onkologin aika 31.1. Sitten pitääkin jo seuraavana päivänä mennä esitarkastukseen lonkan suhteen ja 2.2. olen leikkauspöydällä. Toki on vielä mahdollista että leikkaus perutaan, jos syöpä on edennyt. Mutta eihän se toki ole. Aina nuo kontrollit pelottaa ja jännittää ja kääntää vatsan ylösalaisin. Ja jos/kun kaikki on ok, niin tuntuu, kuin saisi taas lisää elinaikaa, mutta vain seuraavaan kontrolliin asti.
Niin ja en muuten päässytkään ainakaan vielä eläkkeelle. Eläkeyhtiö myönsi minulle kuntoutustukea lokakuun loppuun asti. Onhan se toki positiivista, että eläkeyhtiö jaksaa uskoa syöpähoitojen kehittymiseen myös näiden ainakin tähän asti parantumattomina pidettyjen syöpienkin suhteen. Toivoa siis on!
Nautitaan päivä päivältä lisääntyvästä valosta.
Toivo on melkoinen ihmisen alkuvoima, vaikka varjossa kulkee koko ajan tieto kuoleman olemassa olosta.. muistan kun kotiin tuli kutsu kontrolliin, aika mateli, pidin toivoa yllä, hampaat ”irvessä” mutta oli se kyllä tosi stressaavaa odottaa kokeita, tuloksia ja lääkärin vastaanottoa. Minä toivon sydämestäni sinulle, että kuolema asuu siellä vintillä, työhuoneessa ja muuttaa jonkin ajan kuluttua muualle, koska et ole enää se ”keissi” joka hänelle suunniteltiin.. voimahali ❤️
Tarja
Joskus toivo meinaa hävitä näkymättömiin, mutta sitten tulee taas se hetki kun pieni valonsäteen kajastus nousee taivaanrannan takaa ja alkaa uudelleen uskoa ihmeisiin ✨💛
Kaikkea ihanaa sinunkin elämääsi ❤️
Hyvä oivallus elollistaa elämä ja kuolema, ne äärilaidat. Laita ne keskustelemaan keskenään, neuvottelemaan.
Mainitsit 31.1. Karita täyttäisi silloin 58v, mutta hän on pilven reunalla, eikä sieltä voi tulla alas juhlimaan. On muistot, ihanat rakkaat muistot, olen saanut olla hänen äitinsä. ❤️🙏
Ne keskustelevat jatkuvasti keskenään, elämä ja kuolema. Niin tapahtuu meille kaikille, emme vaan sitä aina huomaa.
Usein ajattelen sinun ja Karitan tarinaa 💜 Olet ajatuksissani 💜
Aivan ihana kirjoitus taas! Upea tapa ajatella! Ehkäpä tulet meille taas töihin sitten joskus, kun kävelykin sujuu paremmin.🥰
Eihän sitä koskaan tiedä vaikka tulisinkin 🎀 Joskin nyt ajatus työnteosta tuntuu aika kaukaiselta..
Voi miten ihanasti kirjoitettu. Noinhan se oikeasti on, elämä ja kuolema kulkee rintarinnan. Toivon sulle taas kirkkaita päiviä ja auringonpaistetta päiviisi. Olet ajatuksissa.
T. Anne
Ihanaa kevään odotusta sinne myös ja voimia töihin 💖
Ihanaa kun olet saanut tasapainon. Me kaikki tanssitaan samaa tanssia. Ei tiedä onneksi kumpi vie ja kumpi vikisee. Mutta tärkeintä on nauttia joka hetkestä. Marika kyllä kaikki järjestyy ja kohta sä tanssit uudella koivella.
Samoissa tanssiaisissa ollaan tosiaan kaikki 💃
Kivaa kevättä 🌱💚
Tämä on järisyttävän seisauttava ja samalla alkukantaisen liikkeellepaneva teksti. Kiitän ja kumarran Elämälle ❤️ Kiitos Marika ❤️ Rakkaudella Eija
Kun on kätellyt kuolemaa, elämä on aina olkapäällä hymyilemässä 💛 Ihanaa kevään odotusta Eija 💛
Kiitos Marika, hienosta kirjoituksestasi! Sitähän tää elämä on. Ihan selvästi k enemmän ajatuksissa, kun kontrolliaika lähenee (mullakin tapaaminen lääkärin kanssa 31.1.) ja sitten taas e jatkuu normaalimmin, ainakin toivottavasti…
Sulla siis leikkaus 2.2., mun keuhkoleikkaus oli aikoinaan 12.2. Kakkonen on hyvä numero, muistan kyllä Sun vielä pitemmän ”kakkosketjusikin”! Lykkyä tykö leikkaukseen ja runsaasti elämänmakuisia päiviä sekä sitä ennen että sen jälkeen!
Samaan rytmiin kuljetaan kontrollien suhteen siis. Tsemppiä sinne myös 💚 Eipähän ehdi jännittää lonkkaleikkausta niin kauan kun ensin jännitettävä onkologin tapaamista. Valoa jokaiseen päivääsi 💛
Onneksi olet periksiantaton ihminen. Vaikka on pelko olkapäällä sinä kuitenkin selätät tämän mörön.💝💕💕💕🫂
Olen oppinut tulemaan mörön kanssa hyvin toimeen, meistä on tullut hyviä ystäviä 😊
Marika
Ajattomuus
Ammun jousipyssylläni rikki kuplan kellumaan ajattomuudessa, näkymään ennen kuin nukahdan
ja katson maailmaa luomieni takaa.
Värit, harmaaksi haalistuneet,
soitto kuiskaukseksi hiljennyt,
juuttunut hetkeen, elettyyn,
tuttuun odotukseen; kuoleman odotukseen
elämän hauraaseen hetkeen, sen kauneuteen,
syleilyn odotukseen jokaisessa annetussa hiljaisuudessa,
Varjojen väistyessä, värien kirkastuessa,
nuput aukeavat ja maailma henkäisee. <3
Marika. <3
Voi miten kaunista. Kiitos tästä herkästä tuokiosta sanojesi suloisilla rannoilla ❤️
Nautitaan jokaisesta päivästä ,kenenkään meidän päivistä ei tiedä ❤️.
On vain tämä hetki 🎇💫